![]() |
INTERNATIONAL HOT ROD & ROCK SHOW 25-26.4.1998 Pirkkahalli, Tampere, Finland |

UUDEN KUPLAN ENSIESIINTYMINEN SUOMESSA HOTROD & ROCK SHOW:ssa
FHRA Tampereen seutu ry:n järjestämä, järjestyksessä 19. HOT ROD & ROCK SHOW esittäytyy Pirkkahallissa 25-26.4 kenties järeimmällä kalustolla mitä Pohjoismaisessa Hot Rod -näyttelyssä on koskaan yhdellä kertaa ollut esillä! HOT ROD & ROCK SHOW on vakiinnuttanut paikkansa Pohjoismaiden kansainvälisimpänä alan näyttelynä ja on vuosien saatossa tehnyt ainutlaatuista työtä todella harvinaisten ja kuuluisien näyttelyajoneuvojen saamiseksi tänne Pohjolan perukoille. Tuskinpa kukaan alan harrastaja tulee unohtamaan esimerkiksi maailmankuulun rock-yhtyeen ZZ TOP:in Cadzzilla auton ja Hogzzilla moottoripyörän vierailua yksinoikeudella Suomessa HOT ROD & ROCK SHOW: ssa vuonna 1992. Mainittakoon vielä, että kyseiset ajoneuvot vierailivat Euroopassa vain kahdessa näyttelyssä!!
Laadusta ei tingitä tänäkään vuonna kun Pirkkahallin show-areenalta voi löytää sekä Amerikan kuuminta herkkua että Pohjoismaiden ensiesiintymisiä samalla kertaa!! USA:sta tulee näytteille Chevrolet «57 "Legacy", mikä on rankattu jenkkien hienoimmaksi customiksi tällä hetkellä. Tämän arvonimen saa kun voittaa kaikki ISCA:n (International Show Car Association) osakilpailunäyttelyt. Te arvoisat näyttelyyn tutustujat pääsette aitiopaikalle toteamaan uusinta ja kuuminta Hot Rod -trendiä! Pohjoismaisista huippu-uutuuksista mainittakoon ruotsalaisen rodi-pioneerin Mats Ola Larssonin uusin 3Window Coupe vuodelta 1934 ja Oakland Roadster Show voittaja Tommy Classon hienolla nostalgis-roadsterillaan. Ola "Ollen poika" Thorslund tuo näytteille upean kustominsa. Kustomeita näyttelystä löytyy useita, mm. USA:ssa tehty "Blue Bayou" Buick.
Mutta sokerina pohjalla! HOT ROD & ROCK SHOW esittelee uuden Kupla-volkkarin ensimmäisenä Suomessa. Olemme saaneet näytteille maailman tämän hetken yhden halutuimmista ja kohutuimmista autoista. HOT ROD & ROCK SHOW : ssa näet kuplan siis melkeinpä maailman ensi-illassa! Tällaista tilaisuutta ei usein kohdalle osu!
Tässä jotain HOT ROD & ROCK SHOW: n tämän hetkisistä kalustohankinnoista. Ulkomaisia näyttelyajoneuvoja tulee kaiken kaikkiaan olemaan noin 20. Kotimaan kalusto, ohjelma-anti ja muut oheistapahtumat jatkuvat edellisvuosien tapaan myös korkeatasoisina.
TERVETULOA NÄYTTELYYN !
FHRA Tampereen Seutu ry